Ahdistusta

Mistähän sitä alottaisi tällä kertaa. Varmaan siitä, että vaikka edellisessä tekstissä hehkuttelin, että Berliini odottaa, en sinne kuitenkaan lähtenyt! Torstaina oli lento ja torstaina aamupäivästä päätin, että jätän menemättä. Muutin mieltäni koko ajan, mutta lopulta totesin, että a) ei ole ylimääräistä rahaa lähteä, b) viikon kuluttua on tentti, johon pitää ehtiä lukemaan ja c)mulla ei ole missään vaiheessa ollut hinkua lähteä sinne (kysykää vaan miksi varasin liput!:), joten miksi sitten oikeesti pitäis lähteä. Ihan tyytyväinen oon ollu, etten lähteny etenkin rahan puolesta. Eilen käväsin istumassa kavereiden kanssa tovin ulkona ja tänään illalla kun olin lähdössä kauppaan totesin, että hukkasin sitten eilisellä reissulla lompakkoni. Onni onnettomuudessa oli, ettei siellä ollu muuta kun ajokortti ja 40e rahaa, mutta tässä rahapulassa viimenen asia, jonka haluaa hukata, on viimeset rahansa :( Yritän nyt vielä kysellä niistä kahdesta paikasta, joissa eilen oltiin, että jos joku olis palauttanut sen sinne, mutta vaikka oliskin, ei niitä rahoja kyllä enää siellä ole. Tänään yritin sitten siirtää nettipankissa tililtä toiselle rahaa millä elää, mutta ilmeisesti mun tunnukset on vanhentunu ja Nordealta on lähetetty uudet, ne ei vaan koskaan oo päätynyt mihinkään osoitteeseen. Eli mä en pääse tileihini kiinni ollenkaan ties kuinka pitkään aikaan. Nyt saa sitten soitella pitkin maita ja selvitellä tätä. Ja nyt on iskenyt ahdistus ens vuoden asuinpaikastakin, että mistä löydän ittelleni asunnon ja mitä jos en löydä. Täytyy kyllä sanoa, ettei tää vaihtovuoden alku ole kyllä huoletta mennyt. Ensin aiheutti asunto hirveetä stressiä ja ahdistusta ja nyt kun hetkeksi ollaan päästy mieleiseen kotiin, niin iskee totaalinen raha-ahdistus ja uusi asunto-ahdistus.

Että näin mielekkäissä tunnelmissa tänään taas täällä Tukholmassa. Haluaisin hirveesti tulla suomessa käymään ens viikolla, mutta pelkään, että jos tuun, en millään enää haluais tulla takas tänne Ruotsiin kaiken ahdistuksen keskelle. Tuntuu vaan, että jouluun on vielä niin ikuisuus, enkä jaksa odottaa niin kauan, että pääsen kotiin.